Unelmien liikuntapäivä kasvaa Unelmien liikuntakuukaudeksi syyskuussa

Valmistelut ovat jo kovassa vauhdissa kymmenillä paikkakunnilla

Toukokuussa suuren suosion saavuttanut valtakunnallinen Unelmien liikuntapäivä saa jatkoa syyskuussa. Valmistelut Unelmien liikuntakuukaudeksi ovat jo kovassa vauhdissa eri puolilla Suomea. Tulossa on tapahtumia laidasta laitaan: teemaviikkoja, liikuntahaasteita, kävelykokouksia, pop-up -taukoliikuntapisteitä, tanssia busseissa, avoimia kokeilutreenejä, vanhusten ulkoiluttamista ja yhteisiä ideointipäiviä. Unelmien liikuntapäivän ja liikuntakuukauden tuoma pöhinä saa jatkoa Unelmien liikuntavuodessa 2017 osana Suomen itsenäisyyden Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Turussa matkataan kuuhun ja jumpataan ilmaislippu bussiin

Unelmien liikuntakuukauden tarjonnassa useat kunnat ja kaupungit ovat panostamassa näkyvästi syyskuuhun. Turussa esimerkiksi jatketaan Oulun viimevuotista askelhaastetta arkiliikunnan kampanjalla, jossa kuntalaiset keräävät kilometrejä liikkumalla.

  • Tavoitteena on saada Turku kuuhun – ja toivottavasti sieltä takaisinkin, laskeskelee Turun liikuntapalvelupäällikkö Minna Lainio-Peltola 384 400 kilometrin yhdensuuntaista matkaa.

  • Lisäksi meillä on erityiskampanja muutamana syyskuun päivänä, jolloin jumppaamalla voi myös ansaita ilmaisen joukkoliikenteen Föli-kertalipun, Lainio-Peltola jatkaa esimerkkinä arkiliikkumisen tukemisideoista.

Unelmapuu kerää asukkaiden unelmia ja toiveita Lestijärvellä

Myös pieni 800 asukkaan Lestijärven kuntalaiset Keski-Pohjanmaalla ovat kokoontuneet yhdessä ja päättäneet toteutustavat syyskuulle. Syyskuu jakautuu erilaisiin teemaviikkoihin tanssista lajikokeiluihin ja retkeilystä pihapeleihin. Lisäksi Lestijärvellä toteutetaan Unelmapuu, johon ihmiset voivat kirjata omia unelmiaan ja toiveitaan. Unelmapuu kiertää kesän eri tapahtumissa ja on esillä kunnan ainoassa elintarvikekaupassa.

  • Syksyllä kokoonnutaan uudelleen ja katsotaan, mitä kuukaudesta jäi käteen ja tuumaillaan sen pohjalta vuotta eteenpäin, kertoo tapahtumapäällikkö Minna Saarela Keski-Pohjanmaan liikunnasta.

Olympiateema innostaa tandemhiihtoon ja perheretkiin Naantalissa

Olympialaiset innoittavat erilaisiin tapahtumiin puolestaan Naantalissa. Luvassa on lasten olympialaiset, perheretkeä olympia-teemalla sekä yhteistyössä Liikkuva koulun kanssa toiminnan teemoittamista paralympialaisten merkeissä. Ikäihmisten olympialaiset järjestetään yhdessä liikuntapalvelun ja vanhusneuvoston kanssa.

  • Luvassa on ohjelmaa saappaanheitosta tasapainoiluun ja tandemhiihdosta herneiden siirtämiseen syömäpuikoilla, listaa Naantalin vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho.

Syyskuu tuo lisänostetta jo toteutuvalle toiminnalle Kainuussa ja Kouvolassa

Unelmien liikuntakuukausi tuo myös mielekästä lisänostetta muutenkin toteutuville tapahtumille usealla paikkakunnalla. Esimerkiksi Kainuun perinteinen vaelluskuukausi toteutetaan entistä laajemmin kuntien liikuntatoimen ja seurojen yhteistyöllä. Kouvolassa puolestaan syyskuu tukee luontevasti kaupungin isosti panostamaa ”Aina löytyy syitä liikkua” -kampanjaa, jonka tavoitteena on edistää arkiliikuntaa ja herätellä ihmisiä ajattelemaan, ettei liikkumisen tarvitse olla aina järjestettyä.

  • Tavoitteena on syyskuussa myös yhdistää liikunnan edistäjiä eri toimialoilta, kertoo Kouvolan liikuntakoordinaattori Marika Peltonen.

Uusi verkkopalvelu unelmatliikkeelle.fi kerää yhteen tapahtumatiedot ja toimijat

Kaikille avoimia liikuntatapahtumia ja ideoiden jakamista tukemaan on julkaistu Unelmien liikuntapäivän kokemusten pohjalta valtakunnallinen unelmatliikkeelle.fi-verkkopalvelu, johon ihmiset itse voivat ilmoittaa tapahtumiaan ja liikuntaideoitaan. Sivusto täyttyy ja elää käyttäjiensä mukaan. Valtakunnallisen pääsivuston oheen kunnat voivat perustaa paikkakuntakohtaiset sivustot, jotka palvelevat yhteisöpalveluna juuri oman paikkakunnan asukkaita ja tarpeita.

Unelmien liikuntakuukaudesta Unelmien liikuntavuoteen 2017

Unelmien liikuntakuukaudesta matka jatkuu kohti Unelmien liikuntavuotta ja pitkäaikaisen toiminnan tukemista. Tempauksia ja teemakuukausia ei nähdä vain yksittäisinä näkyvyyttä tuovina tapahtumina, vaan ne tukevat pitkäjänteisempää työtä liikunnan edistämiseksi.

  • Toimintaa suunnitellessa mietimme, että näistä toimista on hyötyä ja vaikuttavuutta myöhemminkin, toteaa Naantalin vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho.

  • Näen syyskuun ennen kaikkea hyvänä ajankohtana keskittyä yhdessä miettimään vuoden 2017 toimintaa ja miten toteutamme Unelmien liikuntavuotta, tuumii myös liikunta-aktivaattori Saija Suominen Helsingistä.

Taustalla on ”Unelmat liikkeelle” -toimintatapa

Vuoden 2016 Unelmien liikuntapäivän ja liikuntakuukauden taustalla on toimintatapa, jota on kehitelty useassa kunnassa parin vuoden aikana. ”Unelmat liikkeelle” on valtakunnallisesti levittäytyvä innostava tapa toimia, joka rohkaisee yksittäiset ihmiset, yhdistykset, seura, työyhteisöt ja paikkakunnan eri toimijat yhdessä toteuttamaan ja kokeilemaan eri keinoja liikkumisen lisäämiseksi. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta kuntaa ja kaupunkia lisäämään liikettä ja osallistamaan myös eri-ikäiset ja eri tavoin liikkuvat ihmiset mukaan.

  • Mukana on nyt jo 130 paikkakuntaa ja verkosto kasvaa edelleen. Tämä yhteisen kokeilukulttuurin ponnistus on valtakunnallisessa laajuudessaan ainutlaatuinen, hehkuttaa Pekka Nikulainen Valosta.

Unelmat liikkeelle on valtakunnallisesti levittäytyvä toimintatapa, joka innostaa, osallistaa, verkottaa ja rohkaisee yksittäisiä ihmisiä ja eri toimijoita kokeilemaan yhdessä eri keinoja liikunnan lisäämiseksi. Tavoitteena on uudella tavalla lisätä liikettä, iloa ja hyvinvointia suomalaisille - saada unelmat liikkeelle. Unelmat liikkeelle on osa Suomen satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.

Lisätietoja:

linkki: unelmatliikkeelle.fi

  • Pekka Nikulainen, johtaja / Lisää liikettä!, Valo

puh. 0400 387 326

pekka.nikulainen (at) valo.fi

  • Jukka Pekkala, asiantuntija, Valo

puh. 040 562 1989

jukka.pekkala (at) valo.fi

  • Anna Iso-Ahola, vastaava tuottaja, viestintä / Suomi 100 -kokonaisuus, Valo

puh. 0400 269 294

anna.iso-ahola (at) valo.fi

Julkaistu 15.06.2016 |

Virolahti

Salpapolkujuoksu museolta museolle 31.8.2019

Tulokset on julkaistu tapahtumasivuilla. Kiitos kaikille mukana olle...
Hamina

Kinkku-uinti kampanja.

Joulun lähestyessä käynnistyy kinkku-uinti -kampanja taas.
Virolahti

Syysstartti avaa varttuneemman väen harrastuskauden

Syysstartti-tapahtuma järjestetään ke 29.8. klo 10 - 14 Virolahden Bun...

Unelmienliikuntapäivä.fi-tapahtumakalenteri avattu!

Nyt voi ilmoittaa Unelmien liikuntapäivän tapahtumia karttasivustolle.

Ideoi Unelmien liikuntapäivää 10.5.!

Tänä vuonna Unelmien liikuntapäivä houkuttaa vaikka luontoon!

Unelmat liikkeelle -loppuraportti julkaistu

Osallistaminen, verkostotyö ja rohkeat kokeilut kannattivat

Liikkumisen unelmavuosi 2017 toteutui hienosti

Juhlavuotta oli rakentamassa ainutlaatuinen määrä eri toimijoita ympäri...

20 000 lasten liikkumisen unelmaa kerätty

Lasten liikkumisen unelmat -keräyskampanja onnistui hienosti osa Unelmat...

Unelmat liikkeelle -verkosto tapasi Helsingissä

Valtakunnallisen toimintaverkoston jäsenet tapasivat Helsingissä käymään...
Virolahti

Kaakon kaksikon perheliikuntakampanjan päätös

Voittaja on arvottu!
Virolahti

100 IDEAA KYMENLAAKSO

Hyvinvointikalenteri kaikkien käyttöön!
Mikkeli

Valmentaa kuin nainen Mikkelissä

Yli 30 ohjaajaa ja valmentaa mukana paikallisessa tapaamisessa.
Kouvola

KUMU JT Prinsessafutis jatkuu!

Talviharjoittelu Hyypiä-Areenalla su klo 13:30-14:30 (2008-2011 syntyneet)....
Mikkeli

Ensilumenlatu on auki

Rantakylässä nyt auki 2,1 kilometriä latua.
Virolahti

Luontopolkutapahtuma

Virolahden yläkoulun luontopaja -ryhmä järjestää luontopolkutapahtuman...
Tampere

Pelastakaa Kaukajärvi ry sai vuoden ympäristöpalkinnon

Pelastakaa Kaukajärvi ry on saanut Suomen Sukeltajaliiton 2017 Ympäristöpalkinnon....
Järvenpää

Vanhankylänniemen Luontopolun Avajaiset la 4.11.2017

Liikkumaan luontoon? Mikä rentouttava ajatus... Järvenpään kaupunki tarjoaa...
Kouvola

Yhteistyötä yli kuntarajojen!

Kouvolan ja Kotkan vertaisohjaajien ideapäivää vietettiin perjantaina 29.9...
Mikkeli

Mikkeli City Battle huipentaa urheiluviikon

Euroopan urheiluviikkoa vietetään 23.-30.9.
Kouvola

Perhefutis alkaa la 30.09!

Mitä perhefutis on? Vanhemman ja lapsen yhteinen harrastus. Perhefutikseen...
Tampere

Tampereen pyöräilyteoiksi saatiin lähes 300 toivetta

100 Pyöräilytekoa satavuotiaalle Suomelle - kampanja innoitti tamperelaisia...
Järvenpää

Paavonpolulle rakentui pumptrack-rata talkoovoimin!

Järvenpäässä Paavonpolulla vietettiin MTB-radan ja Pumptrack-radan avajaisia...
Mikkeli

Hovitrail - Kun homma lähti hyvällä tavalla rukkasesta

Liikunnanohjauksen näyttötyö poiki uuden polkujuoksutapahtuman Anttola...
Oulu

Kuvaa vuoden makein ja liikuttavin välkkä -kisa käynnistyi

Kuvaa makein ja liikuttavin välkkä! Videokilpailu 13–19-vuotiaille ...
Mikkeli

100 ideaa -kalenteri kannustaa arjen pieniin tekoihin

Eteläsavolaisten ideat lisäävät hyvinvointia yksi päivä kerrallaan.
Kouvola

Taituruutta terillä

KOOKOO JÄÄTAITUREISSA voi harrastaa taitoluistelua kilpa- tai harrastetasolla....

Lasten unelmia on kerätty kesäleireillä tuhansia

Lasten liikkumisen unelmien keräyskampanja on jatkunut useilla liikunnan...
Mikkeli

Mikkelissä on helppo mennä metsään

Uusi hanke muistuttaa kaupungin lähellä olevista luontokohteista ja neuvoo...
Virolahti

Kymen kuntorastit 2017

Kymen kuntorastit Virolahdella ja Miehikkälässä.

Unelmien liikuntapäivä järjestetään myös 10.5.2018

Kaikenlaisen liikkumisen popup-päivä toteutuu myös ensi vuonna.

Rion pyörä saapui Eurajoelle

Ensimmäiset arvonnassa voitetut Rion Olympialaisissa vierailleet Tunturi-polkupyörät...

Huhtikuun arvonnan voittajat selvillä

Unelmien liikuntapäivän tapahtumansa ilmoittaneiden kesken on arvottu uudet...

Ilmoita tapahtumasi 10.4. mennessä!

Seuraava arvonta kaikkien 10.4. mennessä Unelmien liikuntapäivän tapahtumansa...
Tampere

10 uutta pyhiinvaellureittiä Tampereelle!

Kaipaatko hetken hengähdystä, lepoa ja rauhaa? Tervetuloa ohjatuille p...

Unelmat sukelsivat Suomenlinnassa

Suomen Sukeltajaliitto järjesti yhteistyössä koko perheen tapahtuman hirsiarkku-Paten...

Ilmoita tapahtumasi 10.3. mennessä ja ehdit arvontaan!

Ilmoita Unelmien liikuntapäivän tapahtumasi ja ehdit vielä ensimmäiseen...

Unelmien liikuntapäivä tulee taas 10.5.

Nyt on hyvä aika lähteä suunnittelemaan, mitä itse haluaisi tehdä ja osallistua...
Mikkeli

Angry Birds go Snow Kaihulla

Koko perheen talviseikkailukiertue saapuu Mikkeliin lauantaina 18.helmikuuta....
Tampere

#100haaste alkoi!

#100haaste kannustaa fyysisen aktiivisuuden kasvattamiseen tasalukuun 100...

Kutsuvideo Liikkumisen unelmavuoteen on julkaistu

Video innostaa ja kutsuu mukaan!

Itsenäisyyden juhlavuosi on liikunnan ja urheilun juhlaa

Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi on myös urheilun ja liikkumisen ilotulitusta...

Nokialla lähti Unelmavuosi liikkeelle hienosti

Koko perheen loppiastapahtuma keräsi jäähallille ja uimahalliin hienosti...

Kalajoella Liikkumisen unelmavuosi on 52 x 52

Vuonna 2017 unelmavuosi toteutetaan hienolla yhteistyöllä.
Asikkala

100 päivää liikettä

Liiku vähintään 100 päivänä vuoden 2017 aikana!
Mikkeli

Tammikuu on koko kaupungin hyvinvointikuukausi

Tule mukaan tekemään Timmiä tammikuuta.

Unelmat liikkeelle -toimintamallia toteutetaan jo isoissa verkostoissa

Maakunnissa kasvava Liikkujan polku -verkosto toteuttaa myös Suomi 100...

Arvontapalkintojen voittajat selvinneet

Rion pyörät ja risteilylahjakortit löytävät omistajansa.

Liikkumisen unelmakuukausi antoi loistavat lähdöt Liikkumisen unelmavuoteen 2017

Uskottava se on, tämä kiinnostaa ja tätä halutaan lisää – yhdessä kokeillen...
Tampere

Apulaispormestarit osallistuvat Liikkujan viikkoon

Unelmien syyskuu jatkuu ja Tampereella vietetään 16. - 22.9. vuosittaista...

Jaa liikuntatapahtumasi unelmatliikkeelle.fi:ssä ja voita Rion Olympialaisten pyörä!

Jaa syyskuun aikana tapahtumasi tai ideasi ja osallistu arvontaan!

Jo yli 3 500 tapahtumaa unelmatliikkeelle.fi-palvelussa

Kaikille avoin julkaisualusta kerää hyvää vauhtia tapahtumia ympäri Su...

Mikkelin Liikkumisen unelmavuosipilotti muutti rakenteita

Liikunta ei ole enää muutaman innostuneen liikuntaseuran tai yksittäisen...

Syyskuussa rakennetaan Liikkumisen unelmavuotta 2017

Unelmat on liikkeellä syyskuussa Liikkumisen unelmakuukautena. Syyskuu...

Voita Rion olympialaisten pyörä!

Jaa ideoitasi tai tapahtumiasi unelmatliikkeelle.fi-verkkopalvelussa syyskuun...
Oulu

OULULAISET LIIKKEELLE!

Järjestä tapahtuma, jolla saadaan aikaa liikettä.
Oulu

HAE TAPAHTUMA-AVUSTUSTA

Järjestäessäsi maksuttoman ja kaikille avoimen tapahtuman, voit hakea tapahtumallesi...

Uudet Unelmatliikkeelle.fi -sivut on avattu

Unelmat liikkeelle -sivusto on yhteisöpalvelu, johon kuka tahansa voi ilmoittaa...